Kurkistus kristallipalloon
Kurkistaessani kristallipallooni näen monia asioita, jotka tuntuvat varsin utopistisilta. Ammatillinen koulutuskenttä muuttuu yhtenäiseksi, ammattiin johtavaksi koulutuksesi. Enää ei ole erikseen tiedekorkeakoulujen, ammattikorkeakoulujen ja ammatti-instituuttien järjestämää koulutusta. Tulevat lääkärit ja kokit hämmentävät saman opinahjon soppaa.
Miten tähän on tultu. Koulutukseen käytettävät resurssit vähenevät koko ajan. Osaavasta opetushenkilökunnasta tulee niin suuri pula, että on pakko käyttää kaikki osaava henkilöstöresurssi hyödyksi. Opettajaksi Suomeen ei ole tunkua muualta maailmasta, mikä helpottaisi henkilöstöpulaa. Opettajien muodollisista pätevyysvaatimuksista joudutaan tinkimään yhä enemmän ja osaavat kouluttajat saavat enemmän tilaa myös oppilaitoksissa.
Viitatakseni muodollisen pätevyyden vähentymiseen, on jo tällä hetkellä nähtävissä suuntausta siihen. Ostetaan asiantuntijapalveluita ulkopuolelta ja paikalle saapuu osaava, mutta ei ehkä muodollisesti pätevä henkilö. ”Guru” on tilattu keikalle muodollisesti pätevien ryhmän ulkopuolelta. Juridisesti tällainen toiminta liikkunee dopingin harmaalla alueella, ei ehkä ole muuten laitonta, mutta lienee moraalisesti arveluttavaa.
Ryhmäkokoja ei voida ylen määrin kasvattaa, joten on otettava tekniikka avuksi kaikissa mahdollisissa ja vähemmänkin mahdollisissa paikoissa. Miksi pitää massaluentoja, joissa on satoja opiskelijoita yhtä aikaa paikalla. Saman asian ajaa verkkovälitteinenkin luento, minkä asian ymmärtäminen vie oman aikansa. ”Puhuvan pään” välittäminen verkon kautta ei vaadi monimutkaisia järjestelyjä, on vain käännettävä ajatusta siihen suuntaan, että se on ihan hyvä juttu. Verkkoluentohan voi olla kertaluonteinen live esitys, jolloin tärkeätä on myös luennoitsijan eleet ja ilmeet. Opetusta varten voidaan tehdä tallenne, johon kukin opiskelija voi palata silloin kun itselle sopii ja on tarvetta.
Luennot ovat helppoja kohteita jakaa tietoa verkon kautta. Ongelmallisia tilanteita muodostuu vasta, kun tarvitaan vuorovaikutteisuutta, joissa on monta muuttujaa. Tyypillinen esimerkki on tilanne jossa opiskelijan tietokoneen asetukset vaikuttavat lopputulokseen, vaikkei itse yhteyksissä tai työssä olisikaan mitään ongelmaa. Haasteen muodostaakin kaikkien mahdollisten virhetilanteiden ratkaiseminen verkkoavusteisen opetuksen järjestämisessä.
Videoteknologian käytöstä opetuksessa kiinnostuneille lisätietoa löytyy mm. videofunetin sivuilta (video.funet.fi).
Vaikka välillä tuntuukin, että opetuksen halutaan suuntautuvan vain ja ainoastaan ”kirjekurssi”-tyyliseen suuntaan (lue verkko-opetus) olisi hyvä joskus tavata myös nenäkkäin pienryhmissä. Virtuaaliopetus ei ole kirjekurssi, jossa annetaan materiaali luettavaksi ja kysytään mitä opit.
August 7th, 2007 at 21:10
Mielenkiintoinen tuo ajatuksesi, että oppilaitosrajat kaatuvat pulaan osaavista opettajista! (Ihan sivuheittona: aikoinaan amkeja perusteltiin sillä, että niistä tulisi korkeakouluja, jotka johtavat suoraan ammattiin. Liki ainoita korkeakoulututkintoja, jotka johtavat ammattiin ovat opettajan, lääkärin ja kuristin tutkinnot. Silti ne jätettiin amkin ulkopuolelle!)
Muodillisesta pätevyydestä
On tosiaan ihan paikallaan miettiä, mitä virkaa muodollisella opettajankoulutuksella oikein on. Monet muodollisesti pätevät opettajat saattavat olla opettajina kehnompia, kuin vailla muodollista kelpoisuutta olevat. Silti en tuolla perusteella olisi valmis kokonaan heittämään romukoppaan opettajankoulutusta. Vaikea sitä olisi työhönsö motivoitua, jollei voisi uskoa, että tällä jotain vaikuttavuutta on! En halua vähätellä sitä ponnistusta, jonka äärellä te parhaillaan olette. Silti ajattelisin, että nykymuotoinen ammatillinen opettajankoulutus on aika jouhevasti omaan opetustyöhön yhdistettävissä eikä sido läheskään samaan malliin kuin joskus vuosia sitten (kun esim. Hämeenlinnassa vietettiin koko vuosi internaatissa opettajaksi opiskelemassa).
Nettiluennoista
Poikani opiskeli toissa vuonna kytettävyyttä Achenissa Saksassa. Siinä korkeakoulussa (sillä osastolla!) oli käytäntönä, että kaikki luennot ja ryhmäistunnot viedoitiin ja välitettiin netissä. Poika kertoi, ettei hän koskaan jaksanut katsella luentoja netin kautta.
- Luento ei vaan sitä kautta nappaa, vaikka luennoitsija olisi kuinka guru, niin kuin tää yksikin amerikkalainen proffa, jonka lavakarisma livenä on liki Steve Jobsin luokkaa.
Itse olen joskus miettinyt samaa: luonnossa hyvää luennoitsijaa jaksaa kuunnella ongelmitta pari tuntia putkeen, mutta nettiluennossa puoli tuntia on jo aika pitkä hugi. Ja siinä puolessa tunnissakin pitäisi olla jo alku, keskikohta ja loppu. Se ei siis mielellään saisi olla yksi ittallinen pala alunperin kaksituntisesta jutskasta.
August 7th, 2007 at 21:52
Äh, piti siis olla juristin ei kuristin! Mutta koeta kestää, olen legendaarinen typottaja, kun en viitsi koskaan pukea laseja päähän ja laseitta olen sokko.
August 8th, 2007 at 9:20
No niin siinä sitten kävi mitä pelkäsinkin, että rivien välit tulkittaan ja syntyy nurinkurinen tilanne. En ollut heittämässä opettajankoulutusta romukoppaan, vaan antamassa myös muille osaajille mahdollisuuden opettaa. Työelämäasiantuntijuutta tarvitaan yhä enemmän tuomaan koulutukseen lisäarvoa. Vuoropuhelu oppilaitoksen ja työelämän välillä ei tahdo toimia.
Työvoimapula taitaa olla ihan tosiasia kohtapuoliin, kun nuorimmat opettajat ovat tällä hetkellä 50-vuotiaita. Mistä voisikaan johtua, että viimeisen 20 vuoden aikana on hyvin vähän tullut nuorempaa sukupolvea remmiin. Opettajat, jotka olivat 20 vuotta sitten nuorimpia, ovat sitä yhä edelleen.
Nettiluennon ongelmat tulevat varmaan siitä, että pieni ruutu jaetaan vielä pienempiin osiin. Lavakarisma häviää pelkkää päätä katsellessa. Luentohan voidaan toteuttaa monella tavalla sen mukaan mikä on tärkeintä. Lavasäteily isona kuvana ja opetus vaikka ilman kuvaa äänen ja oheismateriaalin kera. Itse olen saanut seurata useita luentoja, enkä ole ollenkaan kokenut menettäneeni jotain. Aiheen kiinnostavuus pitää koukussa, ei pelkästään ilmaisutaidot. Päinvastainen ilmiö on teatteriesitys, jossa tylsäkin aihe pysyy kiinnostavana hyvien näyttelijöiden voimin. Pitäisikö nettiluennot siirtää ilmaisutaidon opiskelijoiden työharjoitteluksi (ammattinäyttelijät tulevat liian kalliiksi). TV4:n sääennusteen näyttelijät olivat joidenkin mielestä ihan korneja ja uskottavuus kärsi.
MTV-sukupolvelle kamera ei saa pysyä viittä sekuntia enempää yhdessä kuvakulmassa. Tilannetta varmaan auttaisi, jos luento leikeltäisiin musiikkivideoiden tapaan muutaman sekunnin kuvakulmiin. Tämä tosin vaatii useita kameroita ja ohjaajaa, jolla on tieto mitä tuleman pitää. Käytettävyystutkimukselle olisi töitä, kun tarkasteltaisiin mihin katsojan huomio kiinnittyy liveluennossa. Saatua tietoa voitaisiin hyödyntää nettiversion teossa, jotta se säilyisi mielenkiintoisempana.
August 8th, 2007 at 11:30
En minä sinua väärin ymmärtänyt. Kirjoituksesi vain vei ajatukset myös tuohon radikaalimpaan vaihtoehtoon, jota välillä kuulee esitettävän.
August 9th, 2007 at 22:26
Niin, ihan sellainen pieni pointti, kun hehkutetaan verkkoihannuutta ja luentojen ym. siirtämistä verkkoon. Kuka ja mistä löytyy se käskijä ja komentaja, joka opiskelijoita paimentaa näitä luentoja kuuntelemaan ja katselemaan? En millään jaksa uskoa opettajakunnan katoamiseen. Pienenä vertailuna, en esimerkiksi saa tehtyä yksin kotona aerobictuntia kotona videon välityksellä, vaan menen kyllä paljon mieluummin hikoilemaan sen tunnin jumppasalille ja tapaamaan tuttuja jumppakavereita. Verkko ja tietotekniikka yksin ei ratkaise kaikkea, face- to face- tapaaminen on jatkossakin tärkeä opiskelun ja oppimisen muoto, sillä siihen liittyy paljon ihanampia asioita kuin pelkän töllön tuijottaminen yksin kotona, esim. palaute heti tunnin/luennon/jumppatunnin jälkeen kavereiden kanssa. Tällä ajatelmalla en sulje verkko-oppimista pois, vaan näen sillä olevan paljonkin tulevaisuuden näkymiä, mutta mielestäni täydentävänä oppimismuotona, ei ainoana.