Ammatillisesta erityisopetuksesta
29.2.2008 Ammatillisesta erityisopetuksesta, Irmeli Pietilä ja Leena Nuutila
Ammatillisen erityisopetuksen tarina alkoi, kun haluttiin saada jonkin vian, vamman tai sairauden vuoksi alentuneen oppimiskyvyn vuoksi syrjäytetyt ihmiset ammatillisen koulutuksen piiriin. Suomenkielinen opetus alkoi vuonna 1890 Helsingissä.
HOJKS ei pelkästään yksi lyhennehirviö muiden joukossa vaan erityisopetusta tarvitsevan oppilaan ” Henkilökohtainen Opetuksen Järjestämistä Koskeva Suunnitelma”. Lyhenteeseen törmää harvoin, vaikka sen pitäisi olla tuttu kaikille ammatillisissa oppilaitoksissa työskenteleville opettajille. Suunnitelma on opiskelijan tukiranka, jossa määritellään miten haluttuun tavoitteeseen päästäisiin. Suunnitelmaa pitäisi olla tekemässä opiskelijan lisäksi opiskelijan huoltaja sekä muut opinnoissa tarvittavat verkostot.
HOJKS:n ongelmana on siihen liittyvien henkilöiden moninaisuus. Kenellä on oikeus lukea kaikki paperit ja kun aikanaan paperit muuttuvat sähköiseen muotoon tulee ongelmaksi tietojen hallinnointi. Sähköisessä muodossa tieto on helposti saatavilla kaikille tarvittaville, mutta virkansa puolesta myös monille sellaisille, joiden ei ehkä pitäisi nähdä dokumentteja.
Erityisopetuksen mielikuvat ovat usein kaukana todellisuudesta. Joillakin tukiopetus ja erityisopetus ovat yksi ja sama asia, mutta kuten luennoitsija totesi painokkaasti ”Tukiopetusta se ei ainakaan ole!”. Kun tukiopetus on opinnoissa jälkeenjääneisyyden korjaamista, on erityisopetus avustuksen avulla lähes normaaliin opiskelusuoritukseen kykenemistä. Erityisopetuksessa opiskelijan käyttämät erilaiset apuvälineet ja/tai avustaja ovat se juju, jolla mahdollistetaan opiskelu normaalin ryhmän mukana. Joistakin apuvälineistä saattaa kuitenkin tulla ongelmia, sillä tietokoneen käyttöä ilmeisesti ei sallita kirjoitusvälineenä, ainakaan tenttitilanteessa..
March 18th, 2008 at 0:02
“Kun tukiopetus on opinnoissa jälkeenjääneisyyden korjaamista, on erityisopetus avustuksen avulla lähes normaaliin opiskelusuoritukseen kykenemistä. “
Tuosta alusta on jäänyt pois sana tilapäistä ( jälkeen jäämistä). Eli viitataan vaikka siihen, että opiskelija on ollut sairaana ja tarvitsee tukiopetusta kiriäkseen muut kiinni. Erityisoppilaan erityisen tuen tarve on luonteeltaan pitkäkestoisempaa, se on osa häntä ja seuraa mukana läpi opintojen. Jos ihmisellä esimerkiksi on vaikeita visuaalisen hahmottamisen ongelmia, ei ole erityisopetusta istuttaa häntä ensin tavallisilla tunneilla vailla tukea ja sitten päivän päätteeksi tukiopetuksessa.
Erityinen tuki voi olla avustajapalvelua, apuvälineitä, opetus- ja suoritusmenetelmien mukauttamista jne.
” sillä tietokoneen käyttöä ilmeisesti ei sallita kirjoitusvälineenä, ainakaan tenttitilanteessa..”
Jos opiskelijalla on erityisopetuspäätös vaikkapa lukivaikeuden tai hienomotoriikan vaikeuksien vuoksi (esim. cp-vammaan voi liittyä suuria vaikeuksia käsin kirjoittamisessa), tietokoneen käyttö useimmiten varmaan sallitaan, myös koetilanteissa. Mutta annetaanko koulun puolesta kannettava tietokone opiskelijan henkilökohtaiseen käyttöön, onkin jo eri asia. Erityisopiskelijan tulisi saada tarvitsemansa apuvälineet maksutta käyttöönsä. Noissa hankinnoissa voidaan sitten pihistellä, vaikka koulun kiinteään varustukseen kuuluvilla koneilla saisikin kirjoitella.