Roth ja Spoof taistelivat täällä. Suomen sodan sankarit ja urotyötarinat
21.2.2008 FM Outi Nieminen: Roth ja Spoof taistelivat täällä. Suomen sodan sankarit ja urotyötarinat
Suomen sota 1808 sen eräät sankarit Roth ja Spoof oli yksi osa Suomen sota Studia Generalia sarjaa. Tutkija Outi Nieminen oli saanut idean aiheeseen törmättyään sattumalta Rothin ja Spoofin muistomerkkiin Tampereella. Historian tutkijana häntä oli jäänyt vaivaamaan keitä olivat Roth ja Spoof ja millainen sankaritarina heihin liittyy.
Suomalaisista sankaritarinoista tunnetuin on vänrikki Stoolin tarinat. Luennoitsija oli n. 14–vuotiaana divareita kierrellessään löytänyt vänrikki Stoolin tarinat. Kirjan kanteen oli kirjoitettu ”Siellä jossakin”. Nuori tyttö näki sielunsa silmissä suomalaisen korpisoturin, joka vapaaehtoisesti pakkaa reppuunsa rintamalle lähtiessään kirjan vänrikki Stoolin tarinoista. Mielikuva sai pienen särön, kun myöhemmin selvisi, että kirjoja oli jaettu tuhansia kappaleita sotilaille.
Sankaritarinat ovat kuin ruusun kukka. Siellä jossakin ytimessä on alkuperäinen tapahtuma, jonka päälle kerääntyy muunnoksia ja jopa suoranaisia valheita. Näistä tarinoista muodostuu vähitellen myytti, sankaritarina. Sankaritarinoita on syntynyt kaikkien sotien jälkeen, mutta niiden käsitteleminen on vaatinut yhden sukupolven etäisyyttä tapahtumiin. 1800-luvulla, kun elinikä oli huomattavasti nykyistä alempi, pidettiin n. 20 vuotta riittävänä etäisyytenä. Viimeisimpiä suomalaisten käymiä sotia on pidetty niin raakoina, ettei niistä ole juurikaan sankaritarinoita syntynyt. Tosin Tuntematonta sotilas-elokuvaa voitaneen myös pitää sankaritarinana, vaikka ei koskekaan yksittäistä sodan tapahtumaa.
Vänrikki Stoolin tarinat ovat vieneet suomalaisessa sotasankarikerronnassa saanut kultin aseman ja kaikki muu on jäänyt vähemmälle huomiolle, kuten myös Roothin ja Spoofin urotyöt. Kuitenkin sekä ruotsalainen että venäläinen kirjallisuus tuntee Rothin ja Spoofin. Koska Roth ja Spoof joukkoineen, paikallisen väestön avustamana, aiheuttivat sekasortoa venäläisten keskuudessa Tampereen ympäristössä, tuli heistä venäläisessä kerronnassa kenraali Roth ja amiraali Spoof. Onhan toki paljon kunniakkaampaa kertoa omien joukkojen lyöneen kenraali Rothin armeija, jota amiraali Spoofin laivaston tuki. Todellisuudessa muutaman sadan hengen joukko käytti hyväkseen vain paikallista tuntemustaan ja hyökkäili enimmäkseen venäläisten huoltojoukkojen kimppuun.
March 17th, 2008 at 23:48
Studia Generalia nimellä järjestetään eri korkeakouluissa yleisiä luentotilaisuuksia mitä moninaisimmista aiheista. Opettajankoulutukseen liittyvien Studia Generalioiden tulisi jollain tavalla liittyä oppimiseen tai koulutukseen. Siksi tätä (sinänsä varmaan todella mielenkiintoista) luentoa ei ihan helposti voi tulkita näihin opintoihin liittyväksi.
Jollei teillä ole ollut vaikkapa henkilöstökoulutusta jostain opettajankoulutukseen lähemmin liittyvistä teemoista, josta voisit kirjoittaa tänne, niin voisit katsoa vaikkapa jonkin nettiluennon (löytyy esim. Helsingin yliopiston sivuilta tai Ted Talks -sivulta).