Litterae thesaurum est et artificium numquam moritur

On hyvin mielenkiintoista, miten ammatillinen koulutus on reilussa sadassa vuodessa kehittynyt. Koko satavuotisen historian aikana näyttää siltä, että muutostarpeesta on kaikki uudistukset lähtöisin. Ammatillista koulutusta ei ole uudistettu vain uudistamisen tarpeesta ja siitä, että joku hallintovirkamies haluaisi saada puumerkkinsä historiankirjoihin. Elinkeinoelämän, sana on keksitty vasta myöhemmin, tarpeesta saada osaavia ammattilaisia tekemään töitä, on ollut koulutusuudistusten johtolankana.
Poliittisten olojen rauhoituttua 1800-luvun pulivälissä tuli mahdolliseksi suunnitella ammatillista koulutustakin. Kirkon, kaikille halukkaille, antamien oppien lisäksi oppipojille ja kisälleille suunnattu sunnuntaikoulu sai alkunsa. Sunnuntaikoulutoimintaa voitaneen pitää ammatillisen koulutuksen lähtölaukauksena. Näin käsityön taitajat saivat myös tietopuolista opetusta. Sunnuntaihan oli hyvä päivä istua koulunpenkillä, kun mestarit eivät sunnuntaisin työskennelleet eikä oppipoikia viikolla koulunpenkille voinut päästää. Aiemminhan ammatillista koulutusta ei ollut pidetty tarpeellisena, koska ajateltiin työn opettavan tekijänsä.

Vallankumouksen tuulien alkaessa puhallella Venäjällä, jäivät Suomen koululaitoksen uudistukset vähemmälle huomiolle. Suomen itsenäisyyden vihdoin koittaessa ja olojen jossain määrin vakiinnuttua voitiin ammatillistakin koulutusta suunnitella uudistettavaksi. Poliittisten ja ammatillisten intressien vaikutuksesta ammatillinen koulutus oli alkuun usean ministeriön alaisuudessa. Kauppa- ja teollisuusministeriö vahti orastavien teollisuusalojen ja kaupan koulutusta. Maatalousministeriö vahti maatalouden koulutusta jne. 1930-luvulle tultaessa nuori kansakunta sai tuntea nahoissaan Euroopassa puhaltavien uusien poliittisten virtausten vaikutukset. Yritykset olivat huolissaan opetuksen laadusta ja poliitikot opetuksen ideologiasta. Tässä ideologisessa myllerryksessä yritykset perustivat omia kouluja varmistaakseen, ettei opetuksen laatu kärsi poliittisten ideologioiden vuoksi.

Juuri kun 1930-luvun ideologiset ristiriidat oli saatu ratkottua, oli jo uusi ongelma ovella. Talvisota, jatkosota ja vielä lapin sotakin perään. Sotavuosien aikana oli keskityttävä vain kansakunnan selviytymiseen katastrofista ja koulut olivat suljettuina. Rauhan palattua maailmaan oli aika tutkailla mitä oli jäljellä vanhoista koulutusrakenteista ja mihin pitäisi suunnata voimavaroja. Sotakorvausten hoitamiseksi rintamalta palanneille tarvittiin pikakoulutusta kaikilla ammattialoilla. Pikakoulutusten rinnalla ryhdyttiin suunnittelemaan myös systemaattisemmin ammatillista koulutusta. Kunnat velvoitettiin perustamaan ammatillisia oppilaitoksia työhön pyrkiville, jotta ammattiin pyrkivien tietopuolista osaamista saataisiin kartutettua. Samalla toki harjoiteltiin ammatin vaatimia käytännön taitoja. Ammattikasvatuksen kehittämissuunnitelmaksi tuli ammatillisesta osaamisesta osa kansalaisen sivistystä.

40-luvulla tehty suunnitelma sai olla rauhassa lähes koko 50-luvun. Vasta 50-luvun lopussa oli aika kypsä organisaatiomuutoksiin ja lain muuttamiseen. Vuosikymmenen aikana oli perustettu tarpeen mukaan yksityisiä ja teollisuuden ammattioppilaitoksia. Valtion mahdollisuus osallistua ammatillisen koulutuksen tukemiseen tuli vasta 50-luvun lopussa, kun sotakorvauksista käynnistynyt teollisuus sai rattaansa pyörimään yhteiskunnan hyväksi ja alkoi maksaa veroja. 1958 alkoi tekniikan alan opettajien koulutus Hämeenlinnassa, jonne perustettiin ammattikoulujen opettajaopisto. Samana vuonna tuli voimaan laki, jonka mukaan kaikkiin yli 20000 asukkaan kuntiin tuli perustaa ammatillinen oppilaitos.

Suurten ikäluokkien saavutettua ammattikouluiän 1960- ja 70-luvulla tuli aika taasen järjestellä ammatillisen koulutuksen organisaatiokenttää. 1966 perustettuun Ammattikasvatushallitukseen koottiin ammatillinen koulutus eri ministeriöiden alaisuudesta. Samaan aikaan alkoi muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin voimistua ja ammatillisen koulutuksen tarve sen myötä laajeni.
Seuraavalla vuosikymmenellä ns. kovat arvot (taloudelliset) muotoilivat yhä enenevässä määrin koulutuksen suuntaa. Kun vielä 1970-luvun arvomaailmassa tasa-arvo ja humanismi olivat kunniassa, arvotettiin 80-luvulla lähes kaikki koulutus taloudellisten seikkojen perusteella. Päämääränä oli menestyminen kovassa taloudellisessa kilpailussa. Hajanaiset opetussuunnitelmat saatiin sentään kerättyä selväpiirteisiksi koulutussuunnitelmiksi.

Hitaasti hyvä tulee, niin myös ammattikorkeakoulujen kanssa. Jo 1930-luvulla esitettiin ajatuksia ammattikorkeakouluista, mutta 90-luvun loppupuolella niistä tuli totta. Ammattikorkeakoulujen perustamisen ajatuksena oli tarjota uusi koulutusmahdollisuus, jolla voitaisiin kohottaa ammatillisen koulutuksen tasoa. Jotta ammatillisen koulutuksen yhtenäiset suuntalinjat olisivat pysyneet hallinnassa, perustettiin kaikkea ammatillista koulutusta hallinnoimaan opetushallitus yhdistämällä koulu- ja ammattikasvatushallitus.

Sadan vuoden unelma lienee lähellä, kun kaikille halukkaille on jokin polku ammatilliseen sivistykseen. Nykymuotoinen koulutusjärjestelmä on viilattu vieläpä niin joustavaksi, että mistään lähtökohdista tulleella opiskelijalla ei pitäisi seinä nousta eteen halutessaan jatkaa opintoja. Opintojen suorittaminen voi olla kuin letkajenkka eli välillä vähän taaksepäin, noukitaan jotain sivulta ja jatketaan taas eteenpäin.