Litterae thesaurum est et artificium numquam moritur

Professori Kari Uusikylä luennoi Helsingin yliopistossa aiheesta “Yksi nerokas nobelisti vai oppinut kansa”

Ennen peruskoulua (peruskoulujärjestelmä rakennettiin 1972-1977) kansakoulun oppilaat jaettiin niihin, jotka saivat mahdollisuuden tavoitella akateemista sivistystä ja niihin joiden katsottiin paremmin soveltuvan käytännön taitojen ammatteihin. Tämä jaotteluhan perustui siihen uskomukseen, että lahjakkaat (oppikouluun menijät) ja lahjattomat (kansakoulussa jatkavat) voidaan jo tuossa vaiheessa, 4-5 luokalla, erottaa toisistaan. 70-luvulla tuli peruskoulu, jonka oppisisällön kaikki tuntevat ja yleensä väärin. Yksi kohta peruskoulutoimikunnan mietinnöstä ”Koulun ensisijaisena tavoitteena on tarjota aineksia ja virikkeitä sekä oppilaan omaleimaisen, koko persoonallisuuden kehittymiselle oppilaan yksilöllisten, ainutkertaisten piirteiden kehittyminen on otettava huomioon yleistavoitteiden rajoissa”. Herää kysymys, miksi puhutaan peruskoulun tasapäistävästä ja lahjakkuuksien huomioon ottamattomuuden vaikutuksesta. Osasyynä tähän on varmaankin 80-luvun lopussa tehdyt tutkimukset, joissa tulokseksi tällaisia saatiin, ja tuloksia uutisissa ja lehdistössä vilkkaasti toistettiin. Tutkimukset vain olivat tehty rasti ruutuun menetelmällä ja yhtenä vaihtoehtona ”peruskoulu tasapäistää”. Tuloksia sitten tulkittiin ilman minkäänlaista kritiikkiä ja niin siitä muodostui urbaani legenda, ”totuus”

1990-luvun alkupuolella useat tahot alkoivat puhua korkeakoulujärjestelmältä vaadittavista muutoksista. Pitää olla laatu ja tehokkuutta, jota saataisiin muuttamalla ne markkinavetoisiksi. Massayliopistojen aika on ohitse ja pitää tukea vain huippuja. Opetusministerikin sanoi, että nyt pitää tukea huippuja, sillä ei kaikkea pidä lannoittaa, kun tulee niin paljon rikkaruohoja.

Marraskuussa 2001 pidetyssä seminaarissa, jossa oli paikalla toista tuhatta elinkeino- ja business-elämän vaikuttajaa, vaadittiin koulujärjestelmän pikaista remonttia. Pääministerin kansliaan tulee perustaa ”Inhimillisten voimavarojen kehittämisneuvosto”. Taisivat olla suuren ja mahtavan Neuvostoliiton suuria ihailijoita ja esityksen tekijät unohtivat millä vuosituhannella olivat. Vaadittiin myös, että peruskouluihin pitää saada lisää kilpailuja sekä antaa yksityisille oppilaitoksille paremmat mahdollisuudet toimia. Samaan hengenvetoon haluttiin kansainvälistä vertailua koulutuksen tasosta. Toive vertailusta toteutuikin pian, kun ensimmäiset PISA tutkimuksen tulokset julkaistiin. Suomi oli OECD maiden kärjessä. Tästä ei ole tahti heikentynyt vaan uusimmassakin PISA tutkimuksessa Suomi on kärjessä. Suomessa peruskouluko siis tuottaa maailman lahjakkaimpia ja tasapäisimpiä tyhmiä tai keskinkertaisuuksia. Happamia, sanoi kettukin pihlajanmarjoista. Happamalta kuulostaa myös peruskoulun haukkuminen lahjakkaiden tukemisen puutteesta. Vai pitäisikö vielä tiheämmällä kammalla hakea lahjakkuuksia peruskouluista ja viedä heidät kiinalaistyyppiselle nobelistileirille? Eipä niitä kiinalaisia nobelistejakaan ole sen enempää löytynyt vaikka valinnanvaraa onkin hieman enemmän kuin Suomessa.

Yksi nerokas Nobelisti. Mistähän sellainen saataisiin, kun FE Sillanpäästä ja AI Virtasesta on jo kulunut jonkin aikaa. Uusikylän mukaan sellainen voi putkahtaa esille, kun opitaan tukemaan lahjakkuuksia ja tunnistetaan lahjakkuudet. Tuetaan luovaa rohkeutta ja hulluutta eikä yritetä pakottaa kaikkia samoihin normeihin. Kasvatetaan rohkeita ihmisiä, jotka rakastavat opiskelua ja löytävät sitten oman kiinnostuksen kohteensa jolle antavat kaiken älykkyytensä. Nobelistilta vaaditaan sekä mitattavissa olevaa älykkyyttä että luovaa rohkeutta, jota saatetaan pitää hulluutenakin.